Tietoja meistä

Joensuun Curling ry on nimensä mukaisesti Joensuulainen curlingseura. Hallimme sijaitsee Palloilukeitaan vieressä raviradan vastapäätä, kts Yhteystiedot.

Harrastajia Joensuussa on tällä hetkellä n. 60. Suurin osa harrastajista pelaa Joensuun paikallista mestaruussarjaa ja 1. divisioonaa.

Joensuusta on myös joukkue miesten ja miesseniorien SM-sarjassa.

Kaudella 2007 - 2008 joensuulainen curling niitti mainetta kansallisella ja kansainvälisellä tasolla.

Joensuusta oli joukkueet miesten sm-sarjassa (sijoitus 4.), miesten seniorien sm-sarjassa (SM-hopeaa), sekä naisten sm-sarjassa (sijoitus 5.). Lisäksi joensuulaisnaiset edustivat Suomea lajin seniorien MM-kilpailussa Vierumäellä hyvällä menestyksellä (sijoitus 4.).

Halli

Halli on teräsrunkoinen ja seinien pintamateriaali on molemmin puolin pelti, jonka välissä on polyuretaanieriste. Lähtökohta suunnittelulle oli se, että hallin sisälämpötila saadaan noin nollaan ulkolämpötilasta riippumatta, sekä ilmanvaihto rakennetaan huomioiden kosteuden poisto.

Hallissa on koneellinen ilmanvaihto ja kylmäkoneisto sekä putkisto. Ratojen pohjat ovat kivituhkaa

Ratoja on kaksi. Hallilta löytyy myös harjoja ja liukupohjallisia reilut 20 kpl.

Halli3

Parhaiten pääset sisälle curlingin ihmeelliseen maailmaan keräämällä väh. 4 –hengen joukkueen ja tulemalla tutustumaan hallille lajin saloihin.

halli4.jpg

Toteutettu WordPress-ohjelmiston voimalla