Valmennusviikonloppu Joensuussa oli menestys

Suomen curlingliiton valmennusryhmä tarjoaa kaudella 2019-2020 motivoituneimmille ja lahjakkaimmille curlingpelaajille mahdollisuuden valmentautumiseen ja yhdessä harjoitteluun. Joensuussa 19.-20.10. järjestettyyn viikonloppuun valmentajan roolissa osallistui miesten maajoukkueen varakapteeninakin toiminut Kasper Hakunti.

Viikonlopun aikana urheilijoiden lajitaitoja testattiin esimerkiksi kameraliu’uin ja määris- sekä poistotestillä. Lisäksi tehtiin niin yksilöllisiä tekniikkaharjoitteita kuin pelillisempiäkin treenejä.

– Suomen curlingliitto tarjoaa urheilijoille yksin ja joukkueena harjoittelun lisäksi toimintaa, jossa parhaat harjoittelevat yhdessä. Näin syntyy vertaisoppimista, minkä lisäksi eri puolelta Suomea tulevat urheilijat tutustuvat toisiinsa. Tämä antaa motivoituneimmille yksilöille mahdollisuuden laadukkaaseen ja tavoitteelliseen harjoitteluun. Urheilijan yksittäisen lajitaidon testaaminen useita kertoja kauden aikana antaa objektiivista tietoa siitä, mihin suuntaan ollaan milläkin osa-alueella menossa, ja missä on eniten kehitettävää. (Juho Tiainen (Joensuun curling), Suomen curlingliiton valmennuspäällikkö)