Joensuun miesjoukkue säilytti SM-sarjapaikkansa

Viikonloppuna pelattiin Virroilla karsintaturnaus pääsystä SM-sarjaan. Joensuulla oli mahdollisuus sarjapaikkaan jo kaksi viikkoa sitten Kangasniemellä, mutta silloin rahkeet eivät aivan riittäneet sarjapaikan ansainnutta Sipilän joukkuetta vastaan.

Virroilla Mikko Saastamoisen kipparoima joukkue kuitenkin näytti, että Joensuu kuuluu curlingin SM-sarjaan ja voitti kaikki kolme otteluaan. Ensimmäisessä ottelussa vastassa oli Kangasniemeläinen Sorvarin joukkue, jonka joensuulaiset veivät selvin 11 – 3 numeroin. Seuraavaksi vastaan asettui kokenut Timo Kausteen joukkue. Ottelu oli huomattavasti tiukempi ja voitti kirjattiin numeroin 7 – 5. Finaalissa vastaan asettui Olli Rissasen kipparoima joukkue. Peli oli alussa tasaista vääntöä, kunnes viidennessä päässä joensuulaiset räjäyttivät pankin ja ottivat viisi pistettä. Rissanen kätteli ottelun seitsemän pään jälkeen tilanteen ollessa 8 – 2 ja näin joensuulaisille varmistui paikka SM-sarjaan.

Joensuun joukkueessa pelaavat tänä vuonna Saastamoisen lisäksi Kari Keränen, Mika Malinen, Pekka Lautanen, Ari Sorsa ja Ville Kärkkäinen.

SM-sarja alkaa 20.-22.11. Kangasniemellä.

Vastaa