Viikonloppuna pelattiin järjestyksessään kahdeksas Kangasniemen syysturnaus. Perinteisesti Joensuulaiset joukkueet ovat pärjänneet turnauksessa hyvin. Tänän vuonna Joensuusta lähti peräti kolme joukkuetta tavoittelemaan menestystä. Kari Keräsen kipparoima Goldhammer -joukkue voitti koko turnauksen, saldona neljä voittoa ja yksi tasapeli. Joukkueen muut pelaajat olivat Jaakko Lemettinen, Ari Pitko ja Matti Virtaala. Mikko Saastamoisen johtama Joensuun toinen miesjoukkue pärjäsi myös hyvin päästen pronssiotteluun. Siinä tuli karvas tappio jatkopäässä ja tuloksena turnauksen neljäs sija. Joukkueen muut pelaajat olivat Ari Sorsa, Ville Kärkkäinen ja Risto Kolmonen. Joensuun naisjoukkue kapteeninaan Elina Virtaala osallistui myös turnaukseen ja tuloksena oli viidestä ottelusta kaksi voittoa. Muut joukkueen pelaajat olivat Minna Soikkeli, Katri Kontkanen ja Kati Nykänen. Turnaukseen osallistui yhteensä 26 joukkuetta.