Hyvinkäällä 28.-30.12.2012 pelatuissa SM-kilpailuissa Joensuun miehet; Kari Keränen (kapteeni), Matti Virtaala, Jaakko Lemettinen ja Ari Pitko voittivat kaikki ottelunsa. Finaalissa kaatui Kausteen curlingdynastian isähahmon, Timo Kausteen kipparoima, kolmatta perättäistä mestaruutta tavoitellut joukkue 8-3. Vastustaja päätti kätellä peliä suvereenisesti kontrolloineen joensuulaisjoukkueen seitsemännen pään jälkeen. Suomen mestaruutta tavoitteli kaikkiaan 19 joukkuetta.
-Peliä oli helppo johtaa, kun kivet tulivat sinne, mihin oli pyydetty. Joukkueen harmonia ei jättänyt vastustajalle paljon elintilaa, kommentoi voittoa kippari Kari Keränen.
Voiton myötä joensuulaisjoukkue lunasti itselleen liput 13.-20. huhtikuuta 2013 Kanadan Frederictonissa käytäviin lajin MM-kilpailuihin.
Naiset odotetun ylivoimaisia
Joensuun curlingin Helena Pahl (kippari), Terttu Pakarinen, Eila Ilmakangas ja Mimmi Koivula olivat odotetun ylivoimaisia. Loppuottelussa vastassa oli Kirsti Kausteen joukkue, joka neljän muun Suomen mestaruutta tavoitelleen joukkueen joukosta valikoitui finaaliin.
– Finaalin kolmannessa päässä ote herpaantui ja annoimme 4 pistettä vastustajalle. Sitten peli vapautui totutulle varmalle pohjalle ja ylivoimainen voitto 11-4 sinetöi mestaruuden, kertoi joukkueen kippari Helena Pahl pelin jälkeen.
Joensuun taktinen osaaminen ja vuosien yhdessä pelaamisen rutiini oli omaa luokkaansa. Loistavat olosuhteet kotihallissa ovat tuoneet varmuutta ja itseluottamusta.
Voiton myötä varmistui myös MM-kisapaikka Kanadaan 13.-20.04.12.
Lisää tietoa lehtileikkeiden muodossa löytyy sivujen arkistosta